Säätiö

Tietoa, kestäviä valintoja ja vaikuttamista

Suomen vesistösäätiön päämääränä on suomalaisen sisävesiluonnon - järvien, jokien ja pienvesien - tilan parantaminen ja vesiin liittyvän kulttuuriperinnön säilyttäminen. Edistämme vesien käytön kestävyyttä, suojelua ja kunnostusta Suomessa siten, että puhtaat vetemme säilyvät myös tuleville sukupolville. Jaamme tietoa ja tietoisuutta vesistöistä ja luomme väyliä vesistöteoille, joiden kautta jokainen voi vaikuttaa vesien tilaan ja tulevaisuuteen.

Sisävesien puolesta

Luonnon köyhtyminen uhkaa myös vesistöjä

Suomessa on monella mittarilla mitattuna maailman runsaimmat ja puhtaimmiksi mielletyt vesivarat. Hyvinvoivat vedet eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Maassamme on kymmeniätuhansia rehevöityneitä järviä, perattuja virtavesiä ja padottuja koskia. Kirkkaiden selkävesien on havaittu tummentuvan ja pienvedet - lähteet, purot ja norot - ovat hälyttävän heikossa tilassa.

Ajankohtaista

Suomen vesistösäätiö on valittu Partioaitan ympäristöbonuskohteeksi 

Suomen vesistösäätiön Pienten puolella -hanke on valittu yhdeksi Partioaitan vuoden 2024 uusista Ympäristöbonuskohteista. Partioaitan vuosittain jaettava Ympäristöbonus lahjoitetaan Suomen luonnon suojelemiseksi ja ulkona liikkumisen tukemiseksi. Lahjoitus kertyy vuoden 2024 aikana Partioaitan kanta-​​​asiakasjärjestelmän, 365-​​​klubin kautta tehdyistä ostoista, joista Partioaitta tilittää vuosittain 1 %:n Ympäristöbonukseen. Lahjoituksen lopullinen summa selviää vuoden päättyessä. Lahjoitussumma…

Lue lisää » 

Matti Leppäranta: Meill’ on hanki ja jää 

Pohjoisten metsien ihmiset sopeutuivat kylmään talveen kivikaudella. Lunta ja jäätä pitkin oli helppo kulkea ja kuljettaa kuormia pitkiä matkoja, ja niinpä suksi ja reki olivat käytössä ainakin 9000 vuotta sitten. Talvisanastossamme onkin paljon kantauralilaisia juuria.  Kulttuurintutkija Tiina Sepän kommentti jään ja lumen perinteestä: Liikkuminen talvella oli muuten ankarista olosuhteista huolimatta…

Lue lisää » 

Anna lahja Suomen vesistöille

Meille jokainen lahjoitus on arvokas. Tuellasi edistämme vesien kestävää käyttöä, suojelua ja kunnostusta.

Kiinnostuiko yrityksesi yhteistyöstä kanssamme?